Asiakaspalvelija-Myyjiä Tampereelle
ELIXIA kuuluu Pohjoismaiden suurimpaan kuntokeskusketjuun, SATS Groupiin. Tarjoamme palveluita yli 250 liikuntakeskuksessa ympäri pohjolaa. Visiomme on "We make people healthier and happier!".
Tartu mahdollisuuteen olla osa Pohjoismaiden johtavaa hyvinvoinnin toimijaa ja rakentaa täysin uuden ELIXIA-keskuksen tarinaa ihan alusta asti. 💙
Uusi ELIXIA Pirkkala avaa ovensa tammikuussa 2027 ja nyt etsimme uuden keskuksen ensimmäisiä asiakaspalvelijoita!
Tässä roolissa et hyppää mukaan valmiiseen arkeen, vaan pääset rakentamaan uuden keskuksen fiilistä, jäsenkokemusta ja tiimikulttuuria jo ennen avajaisia.
Työ alkaa presale-vaiheesta, jolloin kohtaat tulevia jäseniämme ständeillä, kerrot uudesta ELIXIA Pirkkalasta, avaat aktiivisesti keskusteluja ja autat asiakkaita löytämään heille sopivan jäsenyyden. Kun ovet avautuvat tammikuussa, työ jatkuu normaalina asiakaspalvelijan roolina uudessa keskuksessa ja muissa Tampereen keskuksissa.
Tässä roolissa työskentelet useammassa eri keskuksessa Tampereen alueella. Työvuorosi sijoittuvat Lielahden, Ratinan, Kalevan ja Linnainmaan keskuksiin tarpeen ja työvuorosuunnittelun mukaan, joten toivomme, että pystyt liikkumaan joustavasti keskusten välillä ja työskentelemään sujuvasti keskuksen vaihtuessa.
Saat samalla mahdollisuuden tulla osaksi eri keskuksien arkea, tutustua erilaisiin jäseniin ja työskennellä useamman huipputyypin kanssa. Vaihtuvat ympäristöt sopivat sinulle, jos nautit vauhdikkaasta työstä, sopeudut nopeasti ja tuot oman energiasi mukanasi sinne, missä vuorosi kulloinkin on.
Uudesta ELIXIA Pirkkalasta tulee lähes 2 000 m² täyden palvelun premium-kuntokeskus, jossa on jopa 60 ryhmäliikuntatuntia viikossa, Performance-areena sekä Tampereen seudun ensimmäinen ELIXIA Reformer -studio. 🔥
ELIXIAlla tavoitteemme on tarjota jokaiselle jäsenelle Five Star Hospitality -kokemus jokaisessa kohtaamisessa. Se tarkoittaa, että emme vain vastaa asiakkaan odotuksiin, vaan annamme aina hieman enemmän kuin hän osasi odottaa.
Tässä työssä sinun täytyy uskaltaa olla aloitteellinen ihmisten kanssa. Sinä huomaat asiakkaan, tervehdit ensin, otat kontaktin ja avaat keskustelun myös silloin, kun toinen ei itse lähesty sinua. Olet näkyvästi läsnä, kuuntelet, kysyt ja etsit aktiivisesti tapoja auttaa sekä tarjota asiakkaalle sopivia palveluita.
Roolissa ei tarvitse olla äänekkäin tai ulospäinsuuntautunein persoona, mutta rohkeus lähestyä erilaisia ihmisiä on ehdoton edellytys työssä onnistumiselle.
Etsimme ihmisiä, jotka nauttivat ihmisten kohtaamisesta eivätkä jää odottamaan, että asiat tapahtuvat itsestään. Sinulla ei tarvitse olla valmista pitkää myyntikokemusta, mutta sinussa pitää olla energiaa, halua oppia ja asennetta tehdä tulosta. 🫵✨
Presale-vaiheessa tehtäviisi kuuluu:
tulevien jäsenten aktiivinen kohtaaminen ja keskustelujen avaaminen
uuden ELIXIA Pirkkalan palveluista kertominen
asiakkaiden tarpeiden selvittäminen
jäsenyyksien myynti ja yhteisten myyntitavoitteiden saavuttaminen
uuden keskuksen tunnettuuden ja fiiliksen rakentaminen yhdessä tiimin kanssa
Avajaisten jälkeen tehtäviisi kuuluu:
jäsenten aktiivinen kohtaaminen sekä lämmin ja energinen viiden tähden asiakaspalvelu
keskustelujen oma-aloitteinen avaaminen ja asiakkaiden tarpeiden selvittäminen
jäsenyyksien, PT-palveluiden ja tuotteiden aktiivinen myynti
asiakkaiden kysymysten ja tilanteiden hoitaminen loppuun asti
keskuksen operatiiviset rutiinit sekä siisteydestä, valmiudesta ja sujuvasta arjesta huolehtiminen
Menestyäksesi tässä roolissa tarvitset:
sosiaalista rohkeutta lähestyä ihmisiä ja aloittaa keskusteluja
aitoa kiinnostusta ihmisiä kohtaan ja halua palvella heitä yksilöllisesti
energiaa, läsnäoloa ja kykyä luoda ympärillesi hyvää tunnelmaa
positiivista, ratkaisukeskeistä ja oma-aloitteista työotetta
kiinnostusta tavoitteelliseen myyntiin ja halua kehittää myyntiosaamistasi
halua tarttua asioihin ja viedä ne loppuun ilman erillistä pyyntöä
kykyä sopeutua nopeasti uuteen ja muuttuvaan ympäristöön
mahdollisuutta työskennellä aamu-, ilta- ja viikonloppuvuoroissa
kykyä työskennellä sekä itsenäisesti että osana tiimiä
täysi-ikäisyyttä sekä kykyä palvella asiakkaita suomeksi ja englanniksi
Miksi tämä haku on erityinen?
Koska uuden keskuksen avaaminen tapahtuu vain kerran.
Pääset tutustumaan ensimmäisiin jäseniin jo ennen avajaisia, rakentamaan uuden tiimin toimintatapoja ja vaikuttamaan siihen, millainen ELIXIA Pirkkalan tunnelmasta tulee ensimmäisestä päivästä lähtien.
Kun ovet avautuvat tammikuussa, olet ollut mukana tekemässä siitä totta. 💙🔥Tartu mahdollisuuteen olla osa Pohjoismaiden johtavaa hyvinvoinnin toimijaa ja tehdä ihmisistä onnellisempia ja terveempiä. 💙
Työn yksityiskohdat:
Työaika: n. 8-20h/viikko tai sovitusti
Palkka: 11,50 €/h
Aloitus: Joulukuu 2026
Sijainti: Tampere
Työsuhde: Vakituinen
Kiinnostuitko? Mahtavaa! Lähetäthän meille hakemuksesi viimeistään 28.9.2026 , niin olemme yhteydessä sinuun.
Miksi valita ELIXIA?
❤️ Vaikutat suoraan ihmisten hyvinvointiin
Työsi tulokset näkyvät jäsenten hymyissä, arjen jaksamisessa ja liikunnan ilossa.
🤝 Vakaa Työnantaja ELIXIA/SATS toimii 270 liikunta- ja hyvinvointikeskuksessa Pohjoismaissa. Arkemme rakentuu yhteisten arvojen varaan: Members First, Accountable, Professional, Extraordinary.
👯♀️ Olet osa energistä ja kannustavaa tiimiä
Meillä työtä tehdään yhdessä. Tuki, huumori ja tiimihenki ovat arkea.
📈 Saat mahdollisuuden kehittyä ja kasvaa ammatillisesti
SATS Academy tarjoaa koulutuksia ja kehityspolkuja. Saat eväitä asiakaspalvelun ja myynnin ammattilaiseksi.
💪 Saat käyttöösi ELIXIAN kuntokeskukset Pohjoismaita myöten, koska sinun hyvinvointisi on meille tärkeää.
#LI-MF1

- Department
- Gym
- Role
- Customer Care
- Location
- ELIXIA Ratina
- Last day to apply
- 17 November, 2026
- Employment type
- Part-time
ELIXIA Ratina
Benefits of joining the SATS family
-
Contribute to a healthier and happier society😍
At SATS we strive to help more people become active. As a SATS employee, you will support our vision to 'Make people healthier and happier' every day
-
Inspiring colleagues✨
We have a wonderful SATS culture characterized by energy, passion and laughter.
-
Development📈
At SATS Academy you can develop both on a personal and professional level with the help of strong and assured leadership.
-
Parental leave👶
You can still enjoy your benefits while you are on parental leave. We believe it is important to stay connected while you are on parental leave and would encourage our employees to attend meetings, gatherings or activities that are appropriate to them.
-
Free SATS Membership and employee discounts💙
We encourage all our employees to stay healthy and happy by using our wonderful products as much as possible and SATS provides free membership at all our clubs. You have discounts on Personal Training and Physiotherapy, as well as on clothing, health supplements, and products in SATS shops.
About SATS
SATS Group, through our brands and concepts SATS, ELIXIA and Fresh Fitness, is the leading provider of fitness and training services in the Nordics with over 275 clubs, some 10 000 employees and around 700,000 members. At SATS, everyone is welcome and our members have full flexibility to tailor packages for their individual needs. We offer cutting-edge studio facilities for individual training, the broadest offering of group training programs, and highly qualified personal trainers for specialized training and individual coaching. We also focus strongly on supporting our members with online training and digital tools when they are unable to visit our club facilities. We are constantly working with trend research and innovation to be the industry’s best and most forward-looking fitness chain.